keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kasva, hauis, kasva!

Huhhuijaa! Neljäs viikko Liteä menossa. Ihan kamala kiirus ollut pari viikkoa. Nyt yritän ehtiä tekemään blogipäivityksen ennen töihin menoa.

Viimeksi mainitsin tehneeni lasagnea ja tässäpä tulee kuvaa:

Lasagnea :P

Paistoin jauhelihan, maustoin sen, lisäsin sen sekaan sipulia ja paseerattua tomaattia. Sitten pistin lasagnevuokaan kerroksittain lasagnelevyjä, jauhelihaseosta sekä tomaatti- ja kesäkurpitsaviipaleita. Päällimmäiseen kerrokseen laitoin raejuustoa ja polarjuustoa. :) Hyvää oli, mutta tuosta satsista tuli monta annosta ja ehkä se siinä kolmannen päivän kohdalla alkoi jo maistua puulta :D

Kolmannella Lite-viikolla olisi voinut ottaa ruokavalioon päivitykset mukaan, mutta koska homma tuntui toimivan, minä en päivityksiä tehnyt. Jatkoin siis alkuperäisellä ruokavaliolla. Nyt viikon sisään tuloksia ei ole tuntunut tapahtuvan, joten muutan ruokavaliota tällä viikolla hitusen.

Salitreenit ovat kulkeneet tosi hyvin ja jokaikisen treenin olen tehnyt. Jee :) Tänään salille mennessäni ajattelin, että onpa kiva kun naistenkin salilla soi musiikki ja isosti (monesti siellä ei ole musiikkia ollenkaan)! Mutta sitten tulikin ohjaaja laittamaan musiikin todella pienelle, kun viereisessä salissa alkoi jooga. Höh. Treenin päätteeksi menin tekemään aerobisen osuuden isolle salille - siellä soi yleensä raskaampi musiikki. Tänään siellä ei soinutkaan mikään musiikki, kun ilmeisesti vahvistin oli epäkunnossa. Höh. Noh ei se mitään, onneksi crosstrainerin edessä on videotykki ja siitä näkyy yleensä joku ohjelma - tällä kertaa ruudussa mollotti vain "Jim - hetkinen...". Kylläpä se nyt vastusti. Kymmenen minuuttia vätkytin crosstrainerilla menemään ja tuijotin ruutua, mutta sitten homma alkoi käydä sen verran tylsäksi, että kävin kysymässä vastaanotosta voisiko sille videotykille tehdä jotain. Hetken kuluttua henkilökuntaan kuuluva mies kävi vaihtamassa kanavan (palvelu pelaa!). Huomattavasti nopeammin kului aika, kun sai katsoa Matlockia :D Pitäisiköhän tuonne alkaa kuljettaa omat musiikit mukana? Puhelimessa olisi spotify, mutta kun puhelin on niin iso ja minun käsivarsi taas niin pieni, että se combo näyttää aika hassulta. Kasva, kasva, hauis kasva! :D Onko jollain toisella samaa ongelmaa? Miten olette ratkaisseet sen?

hauiksen alku siellä jossain.. kuva otettu viime viikon to.

 Siinä se nyt on, minun rusina! Jos oikein kovasti pinnistätte, niin ehkä siinä jo jotakin saattaa erottua! :D


Pompataanpa sitten punnitustuloksiin, vaikka niissä ei tosiaan suurta edistystä olekaan tapahtunut.

Punnitustulokset (vertailu viime viikon tuloksiin):
Paino 59 kg, BMI 23,9
Kehon rasvaprosentti 37,0 % (-0,4 %)
Luustolihasprosentti 25,9 % (+0,3 %)
Sisäelinrasvan taso 5

Nyt täytyykin alkaa laittaa eväitä valmiiksi ja suunnata pyörän keula kohti työpaikkaa. Mukavaa viikkoa! :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Rikospaikan tutkintaa heti aamutuimaan..

Helou!

Tänään alkoi kolmas viikko liteä! Olin ajatellut nukkua kerrankin "pitkään" eli klo 8, kun oli kerran sellaista herkkua luvassa kuin VAPAAPÄIVÄ! Valitettavasti joku terrorisoi untani ja heräsin 7:40, kun keittiöstä kuului hyvin epämääräistä rapinaa. Aluksi musta tuntui, että en kyllä jaksa edes vaivautua kurkkaamaan mitä siellä tapahtuu, mutta jostain syystä hälytyskellot soivat pääni sisällä ja oli pakko mennä katsomaan. Ja mitä unihiekkaiset silmäni näkivätkään!! Kissa oli keittiönpäydällä lauantaina ostetun Hera80-pussini kimpussa!! Perhana! Se oli vielä avaamaton pussi!! Rikollinen katosi rikospaikalta ennenkuin ehdin edes kissaa sanoa, mutta jäi kuitenkin hyvin omahyväisenä nuolemaan heraproteiini-tassujaan vähän matkan päähän. Maistui siis sillekin! Menin tarkistamaan tuhot ja voi kyllä - proteiinipussissa oli miljoon pientä reikää, joista jauhot vain pölisivät ilmaan. Niisk... Onneksi mulla oli jemmassa Mannisen tyhjä pudding-purnukka, johon säilöin nuo herat teräviltä kynsiltä ja hampailta turvaan. (Nyt syyllinen nukkuu tuossa vieressä - olemme tehneet rauhan... ei noin suloiselle tapaukselle yksinkertaisesti voi olla kauan vihainen.)



Söin aamupalaksi mansikkapuuroa tuosta Hera80-jauheesta tehtynä... kuulostaa paremmalta kuin mitä on. Yök. Perinteinen aamupuuro raejuustoineen on enemmän minun mieleeni.



Kävin tänään klo 12 salilla tekemässä selkä + takareisi-treenin. Virhe! Olisinpa vaan mennyt silloin aamulla... Oli nimittäin monia muitakin treenailemassa tuohon aikaan. Jouduin tekemään liikkeet väärässä järjestyksessä, kun laitteet olivat varattuina. Mutta hei, jotain hyvääkin! Kesytin sen vinopenkin! Jippii! :) Ja bongasin yhden toisenkin liteläisen  treenailemasta. Aluksi en ollut varma, että ollako vai eikö olla... mutta asia varmistui, kun olin lähdössä kotiin (hän teki liikkeet oikeassa järjestyksessä eikä voi olla niin hyvä tuuri, että hän olisi ihan vain sattunut tekemään täsmälleen samoja liikkeitä ja samassa järjestyksessä kuin litessä). Meinasin käydä moikkaamassa, mutta sitten mietin, että kuinka tyhmännäköinen olenkaan siinä ulkovaatteissani hihkumassa "Hei, oletko sinä liteläinen?" :D Ehkä ensi kerralla sitten...

Tänään oli punnitus- ja mittauspäivä! Laitetaanpa raporttia...

Punnitustulokset (vertailu viime viikon tuloksiin):
Paino 59 kg (-1,1 kg), BMI 23,9
kehon rasvaprosentti 37,4 %
luustolihasprosentti 25,6 % (-0,5 %)
sisäelinrasvan taso 5

Paino on pudonnut 1,1 kg viikossa - jeeee! Mutta mitä ihmettä?! Lihasta on kadonnut, vaikka treenaan näin paljon ja olen syönytkin terveellisesti ja proteiinipitoisesti! Ei voi ymmärtää..

Mittanauha-mittaukset (vertailu kahden viikon takaisiin mittoihin):

rinta 84 cm
rinnan alta 70 cm
vyötärö 67 cm (-2 cm)
napa 74 cm (-1 cm)
peppu  99 cm (-2 cm)
reisi 57 cm (-1 cm)
hauis 28 cm (+1 cm)

Mukava huomata, että JOTAIN on tapahtunut kahdessa viikossa! Erityisesti minua ilahduttaa tuon haba! Eihän se ole kuin sentti, mutta on se alku sekin!! :)

Uunissa muhii juuri dieetti-lasagne. Täytyypä napata tänne kuva siitä seuraavaan postaukseen! :)

Energistä viikkoa kaikille! :)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Zip.. zip.. zip.. zip..

Tunnen itseni ihan äärettömän väsyneeksi. Mulla oli tänään vapaapäivä ja ajattelin hyödyntää sen niin, että kävisin salilla, nukkuisin ja tekisin ruokaa (ja söisin tietty!).

Salille menin heti aamulla. Treeni kulki oikein hyvin, mutta joku oli vienyt naisten salilta 5 kg käsipainot jonneki muualle. Mun ojentajat on vielä niin pikkiriikkiset rusinat, että olisin tarvinnut noita käsipainoja niille. Mutta kun tilanne oli mikä oli, niin yritin ähistä eka 5 kg levypainon kanssa ja kun se ei oikein onnistunut, niin otin sitten 6 kg käsipainon käyttöön. Tekniikka kärsi, kun ei minun pikkurusinani oikein handlaa vielä noin isoa painoa :/

Ja tänään kuulkaas repäisin ja teinkin loppuun aerobisen crosstrainerilla! Ihan älyttömän tehokasta!! Hiki virtasi! Alankin aina tekemään tuon osuuden tuolla vehkeellä! :)

Nukkumista olisin niiiiiiin halunnut harrastaa ja se olisi kyllä onnistunutkin oman tilani (Zzzzz..)  puolesta, mutta yläkerrassa tehtiin koko h*lvetin päivän ajan jotain remppaa!! Eli se niistä höyhensaarihaaveista. Huomisaamusta lähtien alkaa taas älytön työputki, joka päättyy vasta sunnuntaiaamuna. Että silmät ristissä ja tukka putkella mennään...

Ruokapuoli sujuu onneksi jo rutiinilla, vaikkakin välillä ärsyttää ja ahdistaa, kun jatkuvasti pitää olla tekemässä ruokaa. Onpahan kuitenki nyt tämä päivä hoidettu alta ja huomisen muonat myös. Huh. Ja vilkastaanpa sitten niitä minun sörsseleitä:

Höyrytetyt kasvikset, lohkoperunat ja lihapullat, nam! Minun lemppariruoka nykyään! :)

JA TÄSSÄ... ÖÖÖÖ???? MITÄ IHMETTÄ SE TÄMÄ SITTEN ON???

Laisk... eiku kiireisen keittiön jauhelihaperunamuusi-sörsseli :)

Keskimmäisessä kuvassa on siis Oolannin pakasteperunamuusi. 100% perunaa, joten se on sallittua tässäkin ruokavaliossa. Ja olipas helppoa! Sen kun vain valmisti ja lisäsi paistetun jauhelihan, niin ruoka on valmis, tsadaa! :)

Minun masuparkani on turvonnut järkyttäväksi palloksi. Näytän ihan raskaana olevalta! Ja rupsututtaakin vielä... Raskaana oleva rupsuttelija! No ei sentäs! Näytän siltä, mutta ihan valeraskaus se vaan on! Munalla se on varmaan tosin hankittu tämäkin (en keksi mitään muuta, mistä se voisi johtua.. aamumunat)! :D

Nyt äkkiä iltapalan kimppuun ja nukkumaan. Öitä!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vinopenkkikriisiä ja ensimmäisen lite-viikon tuloksia!

Tänä aamuna väsytti kovasti kellon soidessa klo 05:45, mutta nousin silti kiltisti ylös ja rupesin aamutoimiin. Uusi viikko ja uudet treenielämykset! Syy, miksi käyn salilla anivarhain (vaikka olenkin aamutorkku), on se, että silloin siellä on kaikista rauhallisinta. Vain muutama kanssatreenaaja odotti minua jo naisten salin puolella.

Oli selän ja takareisien päivä! Viime kerralla koko sessio oli melkoista sähellystä. Oliko tämä kerta yhtään onnistuneempi? Kyllä ja ei. Nopeutti huomattavasti, kun liikkeet olivat jo tuttuja ja painotkin tiedossa. MUTTA!!! Pitihän siellä tapahtua tietysti yksi kommelluskin, tottakai! Oli liike, jossa minun piti mennä mahalleni vinopenkkiin käsipainot käsissä - kuulostaa helpolta, eikö? Mutta sepä ei mennyt ihan nappiin tällä kertaa. Otin käsipainot käsiini ja lähestyin vinopenkkiä ja yritin asettua sen päälle, mutta se lähtikin karkuun! Minä menin perässä ja onnistuin lopulta läsäyttämään itseni sen siihen jotenkuten. Voi nolouksien nolous! Vieressä treenaavan tytön piti ihan sulkea silmät keskittyäkseen omaan harjoitteluunsa (ja varmaan hillitäkseen naurunsa). En uskaltanut enää toista kertaa ruveta saalistamaan vinopenkkiä alleni, vaan korvasin liikkeen toisella. Ensi kertaa varten täytyy ehdottomasti hioa tuota vinopenkin metsästysstrategiaa. Muuten harjoittelu sujui oikein hyvin. Loppuun tein 30 min aerobista.

No ei siinä suinkaan vielä kaikki! Pukuhuoneessa hörpin kiireellä palautusjuomani ja söin banaanin. Ennen kuin ehdin ulkovaatteita vaihtaa päälleni ja lähteä kotia kohti, iski vielä (näin jälkeen päin ajateltuna: onneksi!!) vessahätä. Pikavisiitti vessan puolelle, käsien pesu ja sitten vilkaisu peiliin, käsien kuivaus ja... hetkinen! Mitä siellä peilissä näkyi?? Vilkaisu uudestaan peiliin ja kyllä, jotain epäämäräistä siinä tosiaan oli! Minulle oli nimittäin jäänyt ihan järkyttävät viikset siitä palautusjuomasta! Semmoista ruskeaa vaahtoa ylähuulen yläpuolella! Ei hyvä päivä sentään! Tuonkohan näköisenä minä olen aina lähtenyt ihmisten ilmoille? :D :D Anna mun kaikki kestää..

Kotona suihkuun ja aamupalan loihtimiseen. Tämmöisen luomuksen tein ja hyvää oli:

kaurapuuro + mehukeitto + mansikat + raejuusto + paistettua kananmunaa + vettä + lisäravinteet

Välipalaksi söin tällä kertaa pilttiä (yritän säästellä noita marjojani talven varalle) ja proteiinipatukan lakritsi-salmiakinmakuisena. Tuo protskupatukka ei ollut kyllä ihan minun mieleen.

Pilttiä ja lakritsi-salmiakinmakuinen proteiinipatukka
Ai niin,muistinhan minä toki punnitakin itseni aamulla. Ja tässä tulevat tulokset:

Punnitustulokset:
Paino 60,1 kg (-0,3 kg), BMI 24,4
kehon rasvaprosentti 37,4 % (-0,8 %)
luustolihasprosentti 26,1 % (+0,6 %)
sisäelinrasvan taso 5

Paino putosi ensimmäisen viikon aikana n. 300 g, rasvaprosentti pieneni 0,8 % ja lihasprosentti kasvoi 0,6 %. Oikeaan suuntaan ollaan menossa! Jee! :)

Mittanauhamitat tulen ottamaan aina kahden viikon välein eli sen vuoro on sitten ensi viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ensimmäisen lite-viikon loppu häämöttää jo! :)

Ensimmäinen Lite-viikko alkaa olla lopuillaan. Fiilikset ovat järisyttävän hyvät! Olo on ollut energinen koko ajan enkä nälkääkään ole kärsinyt (yleensä sana "dieetti" tuo ihmisten mieleen ensimmäisenä nälässä kitumisen). Treenit ovat olleet onnistuneita (vaikkakin vähän sähläämistä näin ensimmäisellä kierroksella) ja olen erittäin tyytyväinen tuohon ohjelmaan. En ole ollut ensimmäisen viikon aikana lähelläkään repsahtamisia tai sortumisia. Tänään töistä kotiin pyöräillessäni haistoin pizzan tuoksun ja ajattelin sekunnin murto-osan ajan, että "voi nam, pizzaa", mutta sitten muistin, että kyseinen ruoka ei kuulu ruokavaliooni ja pyyhkäisin pizzan kuvan mielestäni. :)

Vielä joku aika sitten olin melkoisessa sokerikoukussa (todistusaineistoa löytyy blogistakin vaikka kuinka) ja siitä irrottautuminen oli älyttömän vaikeaa. Nyt kun on ollut 7 päivää herkuitta, voin ihan hyvin kulkea karkki- ja sipsihyllyjen ohi - ei tee yhtään mieli! Tänään jopa katselin vierestä, kun kollega söi lakritsia - no problems! :) Ihanaa, kun lite irrotti minut siitä kierteestä.

Ihana ystävä kuunteli tänään tätä menoani (herään aikaisin, menen salille, menen töihin, tulen töistä, nukun vähän aikaa ja menen taas töihin tai salille...) ja oli vähän huolissaan, että enhän polta itseäni loppuun. Polta loppuun? Minäkö?! Nääääääh! Mutta sitten tajusin, että olen tosiaan tällä viikolla herännyt joka päivä ihan älyttömän aikaisin/porhaltanut eteen päin vähillä yöunilla. Ma heräsin klo 5:45 (salille), ti pääsin töistä vasta klo 7 (valvoin siis yön ja nukuin 5 tuntia aamulla/päivällä), ke pääsin töistä klo 7 (valvoin taas yön ja nukuin 5 tuntia päivällä/aamulla), to heräsin klo 5:45 (salille), pe heräsin 5:45 (salille), la heräsin klo 8:20 (tuona yönä unta peräti 7 h 30 min - viikon ennätys!) ja tänään 5:30 (töihin). Ihan pikkiriikkisen zippiä oloa on havaittavissa, mutta ei pahasti. Toki, jos jatkan näin tiukalla aikataululla kymmenen viikkoa, niin eiköhän se seinä nouse jossain vastaan. Ensi viikolla ei aamusta tulla nukkumaan (salia ja töitä ja öitä), joten täytyy siis yrittää panostaa siihen, että menisi hyvissä ajoin unten maille. Mutta kun illalla on aina niin mukava puuhailla kaikkia omia juttuja, ettei meinaa malttaa mennä nukkumaan. Onko joillain muilla samaa vikaa?

 Odotan joka tapauksessa innolla ensi viikkoa ja erityisesti niitä salitreenejä! Nyt kun liikkeet ovat tuttuja ja käytettävät painot tiedossa, homma sujuu varmasti paljon sujuvammin. Tänään pidin lepopäivän ja on tehnyt hyvää! Huomenna taas jaksaa rehkiä! ;)

Laitan tähän kuvan tämän päivän ruoastani (yhdestä niistä). Oli hyvää! Nam! Ja jos ihmettelette missä ne protskut on, niin söin ne jo aiemmin (ateriaväli meinasi venyä liian pitkäksi, joten paikkasin tilanteen proteiinipatukalla).

Broilerfileitä, lohkoperunoita (itse tehtyjä), kurkkua, salaattia ja tomaattia





lauantai 12. lokakuuta 2013

Viikon treenit pulkassa! Jes! :)

Moon niin ylpeä itsestäni! Ensimmäisen Lite-viikon treenit ovat nyt onnellisesti takana! Kaikki neljä treeniä kävin tekemässä kuntosalilla. Ihanaa, kun työvuorot mahdollistivat tämän.

Eilinen treeni (etureidet, pakarat + pohkeet) meni tosi hyvin. Taaskaan ei heti harjoittelun jälkeen tuntunut missään (vaikka poltetta treenin aikana lihaksissa toki olikin), mutta tänään on kyllä takareidet olleet melkoisen arat! Kyllä tuntuu!! Eilisen harjoituksen päälle tein aerobisen.

Tänään treenivuorossa olivat rinta, hauis ja vatsa. Olin niin innoissani tästä setistä, että lähdin (nukuttuani ensin pommiin) salille ja vasta perillä huomasin, että jooo-o, sykemittari on kyllä ranteessa, mutta itse sykevyöhän se jäi sitten kotiin! :D Ahhahhaaa... Ei siis mitään hajua sykkeistä, kulutetuista kaloreista tai mistään muustakaan. Shit happens. Mutta olipahan treeni! Aijaijai, että teki kutaa! Veikkaan, että huomenna kyllä tuntuu ainakin käsissä, jos ei muualla.

Nyt täytyy ruveta tekemään päivän ruoat ja sitten hurautella pyörällä työpaikkaa kohti.

Loppukevennyksenä kuva iltapalasörsselini muodonmuutoksesta. :) Ja on muuten HYVVÄÄ, vaikkei siltä välttämättä näytäkään :P

ENNEN

JÄLKEEN

torstai 10. lokakuuta 2013

Nysäpainot ja protein smoothie

Lite-päivä nro 4 alkaa olemaan lopuillaan. Takana salitreeni  ja aerobinen, neljä ateriaa, neljä litraa vettä ja miljoona vessakäyntiä. Edessä vielä yksi iltapala ja unta :)

Tämän päivän salitreeni meni hyvin! Vuorossa oli olkapäät, ojentajat ja vatsa. Opastusvideolla liikkeet näyttivät todella helpoilta, mutta kattia kanssa! Todellisuus olikin jotain ihan muuta! Joissakin liikkeissä otin ihan pollevana isommat painot heti alkuun ja sitten kun aloin tehdä liikkeitä, niin eihän siitä tullut yhtään mitään! Kun ei räpylä nouse, niin sitten se ei nouse! Piti käydä vaihtamassa tilalle sellaiset pikkiriikkiset nysäpainot! :D Hohhohhoo! Kuten edellisessäkin treenissä, nytkään ei tunnu missään mitään jälkikipuja. Tulevatkohan ne huomenna? Salitreenin perään tein aerobisen. Hyvä combo! :)

Tänään testasin Fastin Intra-treenijuomaa appelsiininmakuisena. Ei puistattanut tai aiheuttanut muitakaan epämiellyttäviä reaktioita makunsa takia. Sen sijaan se haju!! Haiskahti oksennukselle... yök. Parempi, kun ei haistele, vaan juo menemään vaan! :)

Välipalaksi söin tänään Fastin Natural protein smoothien mansikanmakuisena. Ihan uusi tuttavuus minulle, mutta erittäin miellyttävä sellainen! Maistui hyvälle ja on todella nopea ratkaisu, jos joskus meinaa olla kiirettä.






Iik! Kello on jo noin paljon! Nyt äkkiä iltapalan kimppuun ja katselemaan uutisia (jos vaikka tulisi lisätietoa Oulun kamalasta puukotustapauksesta). Syöpöttelyn jälkeen nukkumaan, jotta aamulla jaksaa jälleen raahautua kuntosalille. Viuh!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Än, yy, tee, nyt, LITE!! :)

Tsauppadau!

Kolme päivää Liteä takana ja on kyllä mennyt tosi hyvin. Ennakkoon pikkasen jännitti, että mitenköhän sekavaksi homma taipuu, kun viikko alkoi heti kahdella yövuorolla. Turhaapa tuolle asialle ajatuksiaan uhrasi, hyvin meni! Tänään jäi pakostakin yksi ateria välistä (en olis mitenkään ehtinyt syödä kaikkea, vaikka aloitin syömisurakan jopa tuhoamalla aamupalan heti töistä kotiuduttuani/ennen nukkumaanmenoa), mutta jospa se ei maailmaa kaada.

Olo on ollut todella hyvä. Olen turvonnut melkoiseksi palloksi, mutta se kaiketi kuuluu asiaan, kun keho ei ole vielä tottunut uuteen ruokavalioon. Makeanhimo on kadonnut! Ihan uskomatonta! :)

Yhden treeninkin olen käynyt heittämässä. Liikkeet ja painot olivat vielä hakusessa, mutta ensi viikolla menee varmasti jo paremmin. Epäilytti, että osasinkohan edes tehdä niitä liikkeitä oikein, kun ei heti silloin tuntunut missään. Osasin! Voin sanoa!! :D Takareidet ovat vieläkin kipeänä. Huhhuh!

Syömistä tosiaan riittää! Noin 3-4 tunnin välein oon aina mussuttamassa jotain. :) Yövuoroihinkin tuli eväitä mukaan melko järkyttävä määrä! Hyvä, etten sentään ihan jätesäkissä joutunut niitä raahaamaan. Kyllä kai ne ihmiset siellä katseli, että taitaa tuo tyttö nyt hieman liioitella nälkäkuoleman pelossa. :D Harmi, kun sitä Fitness 6 pack-bagia en vielä omista. Kyselin monista liikkeistä, että onko niitä tulossa ja vastaus oli, että on ja vielä paranneltuna versiona (viimeksi niissä on vissiin ollut jotain häikkää ja ovat hajoilleet, yms.). Sitä odotellessa!

Maanantaina olin kuulkaas niin reipas, että kaiken salillevalmistautumishässäkän keskellä muistin jopa pyörähtää puntarin päällä! Harmi, että älysin tehdä sen vasta veden ja kahvin juonnin jälkeen. Tulokset eivät olleet mitään kovin nättiä katseltavaa, mutta senhän minä jo arvasinkin (näillä herkutteluilla ja syöpöttelyillä mitä olen nyt viimeisen kuukauden ajan harrastanut).

Kaunistelematon totuus. Sen lauon nyt ilmoille.

Superdieetin jälkeen olin aika tyytyväinen vartalooni ja ennenkaikkea olooni. Herkkuja söin harvoin (ei tehnyt edes mieli niitä) ja ruokavalio pysyi terveellisenä. Sitten tuli kesäloma eikä sekään vielä kaatanut mitään - söin kyllä vähän vapaammin, mutta paino pysyi hyvissä lukemissa ja homma hanskassa. MUTTA SITTEN!!! Sitten tuli heinäkuu ja alkoi työt. Töissä oli kiirettä ja töihinpaluu aiheutti jonkinmoisen stressin. Herkut maistuivat, ruokaa ei enää jaksanutkaan laittaa ja siihen kierteeseen jäätiin. Ei hyvä, ei... Halusin laittaa hulluttelulle stopin ja päätin osallistua Fitfarmin Liteen. Ikävä kyllä vahinko oli jo ehtinyt tapahtua ja se näkyy sitten vaa'alla.

Ja tosiaan... se kaunistelematon totuus. Voi sniff sentään! Kolmessa (stressaavassa) kuukaudessa on tapahtunut melko paljon ja huonoon suuntaan.

Punnitustulokset:
Paino 60,4 kg, BMI 24,5
kehon rasvaprosentti 38,2 %
luustolihasprosentti 25,5 %
sisäelinrasvan taso 5

Mittaunauhamittauksia en sitten muistanutkaan... pahus! Tein ne vasta salitreenin ja jättiläismäisen aamupalan sekä kahden vesilitran jälkeen. Laitan ne silti tähän, koska näihin tulen vertaamaan jatkossa:

rinta 84 cm
rinnan alta 70 cm
vyötärö 69 cm
napa 75 cm
peppu 100 cm
reisi 58 cm
hauis 27 cm

Toivottavasti tuo ahterin ja reisikoipien paksuuntuminen johtuu lihaksista (josko se olisi vaikka juoksun aikaansaannoksia? *toiveajattelua*). Kyllähän nuo tulokset kieltämättä ärsyttää, mutta ei mahda mitään. Näillä mennään ja tästä on pakko olla suunta ylöspäin, kun on kerran nämä järeämmät aseet jo otettu käyttöön. ;)

Kävin tänään siellä kehonkoostumusmittauksessa. Ensin täyttelin kaavakkeen ja testattiin puristusvoimat. Sitten tehtiin varsinainen kehonkoostumusmittaus ja sen jälkeen polar-kuntotesti. Tulokset olivat, mitä ajattelinkin... Olen normaalipainoinen, mutta rasvaprosentti on liian suuri ja lihasprosentti puolestaan liian pieni. Ja juuri näihin ongelmakohtiinhan minä pureudun Lite in shapessa! Ihana yllätys oli kuitenkin se, että viskeraalinen rasva on ihan normaalissa lukemissa. Helmikuussa menen samaan mittaukseen, niin näkee mihin suuntaan ollaan menty. Jeij! :)





Oon ihan tohkeissani jo laittanut kamat kasaan huomisaamua varten, sillä MINÄ MENEN SALILLE! Jippii! Treeni nro 2 odottaa! Ostin elämäni ensimmäisen treenijuoman (treenin aikana juotavan Fastin Intran appelsiininmakuisena), jota pääsen samalla testaamaan.

Motivaatio on kyllä nyt aivan huipussaan! Ruokavalio ja treenit - olen niiiiiin innoissani! Tästä tulee hyvä viikko! :)

Motivaation täyteistä viikkoa myös teille! :)


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Juoksuohjelma - Game Over!

No jihuu!! Juoksuohjelma on nyt saatettu päätökseen. Lähtötilanne oli se, että jo 5 min hölkkääminen oli minulle saavutus. Nyt jaksan helposti hölkätä 30 min yhteen putkeen. Tarkoitus oli pyrkiä viiteen kilometriin, mutta se osa tavoitteesta jäi vähän vajaaksi. Juostussa matkassakin kehityttiin kuitenkin joka kerta.

Perjantain lenkki oli yht. 5,05 km pitkä. Kävelyä oli 1,09 km ja hölkkää 3,96 km. Tätä ennen oli pitkä lepotauko, joten energiaa riitti ja lenkki meni kaikista helpoiten.
Lauantain lenkki oli yht. 5,14 km pitkä. Kävelyä oli 1,06 km ja hölkkää 4,08 km. Lenkki sujui ok, mutta jalat olivat väsyneet edellispäivän lenkistä.
Sunnuntain lenkki oli yht. 5,26 km pitkä. Kävelyä oli 1,09 km ja hölkkää 4,17 km. Jalat tuntuivat painavilta ja polvea särki. Tuntui, että jaksaminen ei ollut yhtä hyvä kuin edellisillä lenkeillä.

Juoksuohjelma oli kyllä minulle todella positiivinen kokemus. Opin nauttimaan juoksusta/hölkkäämisestä ja kuntoni parani huomattavasti. Voin suositella sitä kaikille. :)

Huomenna alkaa sitten viimeinkin se LITE (in shape)! Jee! Onkin heti salipäivä edessä - saas nähdä kuinka sössin ja nolaan itseni uusien muuvien kanssa :D Täytyy kohta vielä katsoa opastusvideo läpi ja laittaa salikamat valmiiksi. Olen kyllä todella innoissani tästä dieetistä! :)

torstai 3. lokakuuta 2013

Nyt saa riittää!!

Nyt olen saanut tarpeekseni! Kävin tänään kreikkalaisessa ravintolassa syömässä (ruoka oli herkullista!) ja sen jälkeen kävin ihanan ystäväni kanssa Cafe Bisketissä nauttimassa kaakaota ja suklaaleivosta (jep jep). Illalla naatiskelin vielä vähän lakritsia (Kouvolan Vanhan Viipurin laku on niiiiiin törkeen hyvää!), irtokarkkeja (eivät edes maistu enää hyvältä, joten en niitä montaa syönytkään), viiniä (hyi, en jää kaipaamaan) ja muumilimukkaa (tätä tulee ikävä!). Nyt olen herkutellut tarpeeksi - herkut on hyvästelty. Yök! Ei enää! Stop! Riittää jo! Huomenna poden varmaan herkkukrapulaa... Innolla odotan jo dieettiä ja kurinalaista elämää! Tervetuloa Lite! 4 päivää siihen...

Tänään ostin itselleni jo treenipäiväkirjan valmiiksi. Tai tällä hetkellä se on vaan ihan normi vihko, mutta tuunailen sen treenipäiväkirjaksi maanantaihin mennessä, hih. :)

Tämän viikon yövuorot ja niistä palautuminen ovat vieneet voimani aivan täysin. Kaikki viikon juoksulenkit vielä tekemättä. Ei se mitään! Sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että tämä tyttö loikkii menemään kolmena seuraavana aamuna! Aamulenkit kunniaan! ;) Liten aikana juoksut on kielletty, joten täytyy juosta nyt, kun saa. Saatan kyllä olla sen verran jörö, että teen salaa juoksulenkin silloin tällöin litenkin aikana - muuten pian tämä juuri opittu taito katoaa taivaan tuuliin. Onko sellainen mahdollista? Sitä en halua!

Tein päätöksen, että OSTAN sen 6 pack-bagin, josta oon jo kauan haaveillut. Pelkästään mun yhden päivän eväät (liten aikana) tulevat täyttämään meidän työpaikan jääkaapin - saati sitte että sinne pitäis vielä mahtua kuuden muunki ihmisen eväkset! Tuo laukku tulee siis tarpeeseen ja ostopäätös syntyi. Okei, no nyt ongelma onkin sitten se, että tuota laukkuapa ei löydykään enää mistään Suomen verkkokaupasta! Oon katsellut sitä myös ulkomailta, mutta ebaystä tilatessa mukaan tulisi 60€ postimaksut, joten ei kiitos... Tietääkö kukaan, mistä noita vielä sais? Koolla ei väliä.

Hei apua! Kello onkin jo noin paljon! Se selittää tämän silmäluomien lupsumisen.. hmm.. täytyy rientää nukkumaan, niin jaksaa aamulla sinne lenkille. Hyvää yötä! :)


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Yövuoroja, pyörähuoltoa ja liteen valmistautumista!

Huhhuh.. olen niiiiin poikki! Tämä viikko alkoi kahden yövuoron putkella. Päivät ovat menneet siis nukkuessa ja yöt valvoessa. MITÄÄN järkevää en oo saanut tehtyä ja keskiviikkoa jo eletään! Kääk!

Vein viime viikolla pyöräni huoltoon ja tänään sain sen takaisin. Pyörä on ollut minulla jo kymmenisen vuotta ja nyt vasta vein sen ensimmäisen kerran huoltoon. Oli jo aikakin. Kyllähän sen hyväkuntoisena takaisin toki sain, mutta olipa melkoinen järkytys se huollon hinta!! 176€ (työ ja varaosat)! Nooh, onpahan nyt menopeli kunnossa - se kai se pääasia on?

Olen tutustunut huolellisesti Liten ohjeisiin ensi viikkoa silmällä pitäen. Osaan sitten käyttäytyä salillakin (ehkä) :D Treeniohjelmat vaikuttavat tehokkailta ja odotan niitä innolla! Opastusvideot olivat todella selkeät. Lisäksi on olemassa liikepankki, josta voi tarkistaa liikkeet vielä erikseen, mikäli epäselviksi jäivät tai unholaan painuivat. Kätevää! :)

Olen aloittanut tässä vanhojen (pahojen) tapojen hyvästelyrituaalit. Maistelin tänään viimeisen kerran (ainakin 10 viikkoon) siideriä ja sipsejä. Huomenna vuorossa on kreikkalaisen ravintolan ruoka ja jotain muuta. Viikonloppu (pe-su) on niin työntäyteinen, että silloin en ehdi tehdä oikein mitään. Hyvästelyt on siis tehtävä nyt, niin jaksaa ahertaa 10 viikkoa lipsumatta :) Ensi viikon Lite alkaakin sitten tuplayövuorolla. Täytyy miettiä treenailujen ja ruokailujen aikataulut tarkkaan.

Eräs Lite in shape-ryhmäläisemme vinkkasi edullisesta inbody-mittauksesta täällä Oulussa, joten nyt minulla on aika varattuna kehonkoostumusmittaukseen ensi viikolla 9.10. keskiviikkona! Jännittää kyllä, että mimmoset tulokset sieltä tulee - kesä kun meni syömisten osalta löysällä otteella. :[]

Tällaiset pikakuulumiset tällä kertaa. Nyt raahaudun unten maille - viime öiden valvomiset ovat verottaneet vireystasoa.