maanantai 16. syyskuuta 2013

Suosittelen: Fazer Crisp Pita Bread

Pääsin mukaan hopotus-kampanjaan ja sain testattavakseni Fazerin uusia Fazer Crisp Pita Bread -pitaleipälastuja, jotka ovat rapean herkullinen uutuus aikuiseen makuun. Makuvaihtoehtoja on kolme: Sourcream & Ruohosipuli, Merisuola & Mustapippuri sekä Chili.

Jos mieli tekee jotain suolaista naposteltavaa, ovat nämä ehdottomasti terveellisempi vaihtoehto kuin perunalastut --> näissä on jopa 40 % vähemmän rasvaa, koska nämä on paistettu uppopaistamisen sijaan. Pitaleipälastujen rapeaksi paistamiseen käytetään auringonkukkaöljyä. Pitaleipälastut ovat täydellisen makuinen ja kokoinen tuote pieneen naposteluun. Pussit ovat kuitenkin sen verran pieniä, että isommalle porukalle niistä ei riitä.

Tarjosin kaikkia kolmea makua eräänä syysiltana pienelle porukalle. Ryhmän ehdoton ja yksimielinen suosikki oli Sourcream & Ruohosipuli. Nämä herkut katosivat kulhosta alta aikayksikön. Itsekin liputan näiden puolesta! :) Chili oli hyvin tulinen, mutta omaan makuuni silti ihan hyvä. Merisuola & Mustapippuri sen sijaan oli sellainen maku, joka jakoi jyrkästi mielipiteitä. Itse en siitä niin välittänyt. Mieluummin olen syömättä ollenkaan kuin otan extrakaloreita noista.

Kiinnostuitko? Kokeile ihmeessä! Fazer Crisp Pita Bread -lastut löydät kauppojen näkkileipä- tai sipsihyllyistä. Lastut maksavat n. 0,99-1,29 € / pussi.

Lisätietoa pitaleipälastuista löydät täältä: http://www.fazer.fi/Brandit/Fazer-Crisp-Pita-Bread/


Mitä on hopottaminen? Hopottaja saa testattavakseen uusia tuotteita tai palveluja, joista hän kertoo tuttavilleen, kirjoittaa kokemuksestaan blogiin/facebookiin, jne. Lopuksi hopotuksesta tulee tehdä loppuraportti. Kiinnostuitko? Hopottajaksi voi rekisteröityä vähintään 18-vuotias Suomessa asuva yksityishenkilö. Hopotuskampanjoihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Palveluntuottaja lähettää uusista kampanjoista viestin kampanjan kohderyhmään sopiville Hopottajille ja Hopottaja voi itse päättää, onko hän kiinnostunut kampanjasta. Osallistuessaan kampanjaan Hopottajalla on velvollisuus jättää testaamastaan tuotteesta tai palvelusta palaute raporttilomakkeella tai suorittaa muu ennalta ilmoitettu toimenpide. Hopottaja valitsee itse Hopotuksen vastaanottajat, tavat ja keinot, kuten käytetyt kanavat ja mediat. Lisätietoa www.hopottajat.fi

Rekisteröidy mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti