Jostain kumman syystä minä tunnun elävän tällä hetkellä onnettomien tähtien alla. Elämä vastustaa. Ja silloin, kun se vastustaa tarpeeksi paljon, se myös pysäyttää. Mutta vain joksikin aikaa, jos jotain positiivista haluammme asiasta löytää.
Ensin siis joutui ystäväni teho-osastolle. Sitten minä kaaduin liukkaalla kelillä ja loukkasin ranteeni. Ranne kipuilee edelleen enkä näin ollen vieläkään ole päässyt treenaamaan. Välillä on tullut syviä epätoivon hetkiä, joina olen miettinyt, että joudunkohan vielä hautaamaan koko PT-unelmani. Juuri, kun se olisi ollut toteutumaisillaan...
Ihan niinkuin näissä asioissa ei olisi jo ollut muka tarpeeksi, niin tähän tuli sitten vielä erään tuttavan kuolemakin. Kuolema tapahtui todella yllättäen ja nopeasti. Häneltä jäi elämä kesken. Ei tätä voi käsittää... Elämä osaa kyllä olla todella epäreilu. :'(
 |
| we<3it |
 |
| we<3it |
Tuo kuolintapaus ja ystävän teholle joutuminen ovat muistuttaneet siitä, kuinka haurasta elämä on. Koskaan ei tiedä, milloin viimeinen päivä koittaa. Meidän tulee nauttia elämästä ja läheisistämme. Meidän tulee arvostaa toisiamme. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen.
Minun Liteni on nyt tällä hetkellä virallisesti jäähyllä - treenit olivat niin suuri osa sitä ja niitä en pysty nyt täysillä tekemään. Elän päivän kerrallaan ja jatkan liteä sitten, kun kykenen. Nyt on levon ja itsestä huolehtimisen aika. Ensi viikolla aion käydä juoksemassa juoksumatolla - näen miten kunto on päässyt liten aikana romahtaaan.
 |
| we<3it |
 |
| we<3it |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti